keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Lasse Tuominen: AJATUKSIA UNELMA-AMMATISTA



Lasse Tuominen:
AJATUKSIA UNELMA-AMMATISTA
Kun pyysit kirjoittamaan unelma-ammatista en oikeastaan arvannut minkälaiseen sekahedelmäkeittoon sitä joutui.

Mehän olemme erilaisia, identtisiä kaksosia lukuun ottamatta jo geenistöltämme puhumattakaan siitä, mitä matkan varrella syntymän jälkeen mukaan tarttuu. Unelma-ammatin kokemisessa varmasti merkittävää roolia vetävät lähiympäristön – ennen muuta vanhempien – toiveet, unelmat, pelot jne.  Ne taas voivat periytyä edellisiltä sukupolvilta.
Yksilön kannalta tärkeää on se, miten itsenäisesti hän muodostaa käsityksensä omasta elämästään, siinä luvussa myös omasta työurastaan.

Itse kukin asennoituu omalla tavallaan. Joku saattaa erottaa niin täysin kuin mahdollista työuran ja muun elämän. Työn avulla luodaan taloudelliset (ja miksei sosiaalisetkin) edellytykset elämää varten. Osa taas lähtee rakentamaan elämäänsä siltä pohjalta, että työ on mielenkiintoinen, haastava, rentouttava ja sen avulla kaiken lisäksi pysyy hengissä.

Teoreettisen pohdiskelun jälkeen voin kertoa omasta urastani. Koulutukseltani olen biologi ja yleinen oletus opiskelemaan lähtiessä oli se, että joko opettajaksi koululaitokseen (useimmat) tai tutkijaksi yliopistoon. Tuolloin 60-luvun alussa ei esimerkiksi tunnettu käsitettä ympäristöhallinto, joka on tuonut biologeille uusia työpaikkoja. Opettajan uralle minäkin sitten suuntauduin, mutta yksi tekijä kulki rinnalla – osittain vaimon hahmossa – mutta muutenkin. Se tekijä oli harrastustoiminta ja se mahdollisti ellei suorastaan pakottanut joihinkin ratkaisuihin. Tiettyä verenperintöä (isoisä) minulla oli puutarhanhoitoon ja kun mausteyrtit ja erilaiset luonnosta kerättävät kasvit kiinnostivat oli luonnollista alaan liittyvän oman yrityksen perustaminen ja koululaitoksen jättäminen muiden huoleksi.

Eipä silti, opetustaidoista on ollut iloa, sillä joissakin vaiheissa koulutustoiminta on ollut merkittävä osa yrityksessämme. Vielä kun yhdistämme tähän kielten opiskeluharrastuksen voi vain todeta valistaneensa ihmisiä niin Suomen länsi- kuin itäpuolellakin ja ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Tietysti viljely ja siihen liittyvät asiat ovat kaiken aikaa olleet runkona toiminnalle.
En tiedä onko tämä mikään unelma-ammatti, mutta hiton mielenkiintoinen kun sitä nyt yli seitsenkymppisenä katselee. Raskasta ja väliin epävarmaakin se on ollut, mutta tuon epävarmuus – sanan korvaan mielelläni haasteellisuus – sanalla. 

Yön nukuttuani mietin vieläkin olenko unelma-ammatissa, mutta parempaakaan en tiedä. Tässä on ollut riittävästi itsenäisyyttä, vaikka ainahan yrittäjä on asiakkaistaan riippuvainen. Toisaalta – asiakkaansakin voi valita eli on tavannut paljon hienoja ihmisiä, jotka asennoituvat elämään samoin. Mikä parasta – kahta samanlaista päivää ei ole ollut. Vaimoni Marja on tietysti omalta osaltaan ollut potkimassa liikkeelle ja tukemassa ja ylläpitämässä vauhtia.

Onko tämä unelma-ammatti ? Jokainen kai löytää omansa, kun on valmis ottamaan riskejä ja pettymyksiäkin. Näitä viimeksi mainittuja riittää joka päivälle, mutta onnistumisia ja niiden antamaa voimaa riittää myös joka päivälle. Se on vain opittava löytämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti