AJATUKSIA UNELMA-AMMATISTA
Kun pyysit kirjoittamaan unelma-ammatista en oikeastaan arvannut
minkälaiseen sekahedelmäkeittoon sitä joutui.
Mehän olemme erilaisia, identtisiä kaksosia lukuun ottamatta
jo geenistöltämme puhumattakaan siitä, mitä matkan varrella syntymän jälkeen
mukaan tarttuu. Unelma-ammatin kokemisessa varmasti merkittävää roolia vetävät
lähiympäristön – ennen muuta vanhempien – toiveet, unelmat, pelot jne. Ne taas voivat periytyä edellisiltä
sukupolvilta.
Yksilön kannalta tärkeää on se, miten itsenäisesti hän
muodostaa käsityksensä omasta elämästään, siinä luvussa myös omasta
työurastaan.
Itse kukin asennoituu omalla tavallaan. Joku saattaa erottaa
niin täysin kuin mahdollista työuran ja muun elämän. Työn avulla luodaan taloudelliset
(ja miksei sosiaalisetkin) edellytykset elämää varten. Osa taas lähtee
rakentamaan elämäänsä siltä pohjalta, että työ on mielenkiintoinen, haastava,
rentouttava ja sen avulla kaiken lisäksi pysyy hengissä.
Teoreettisen pohdiskelun jälkeen voin kertoa omasta
urastani. Koulutukseltani olen biologi ja yleinen oletus opiskelemaan lähtiessä
oli se, että joko opettajaksi koululaitokseen (useimmat) tai tutkijaksi
yliopistoon. Tuolloin 60-luvun alussa ei esimerkiksi tunnettu käsitettä
ympäristöhallinto, joka on tuonut biologeille uusia työpaikkoja. Opettajan
uralle minäkin sitten suuntauduin, mutta yksi tekijä kulki rinnalla – osittain
vaimon hahmossa – mutta muutenkin. Se tekijä oli harrastustoiminta ja se
mahdollisti ellei suorastaan pakottanut joihinkin ratkaisuihin. Tiettyä
verenperintöä (isoisä) minulla oli puutarhanhoitoon ja kun mausteyrtit ja
erilaiset luonnosta kerättävät kasvit kiinnostivat oli luonnollista alaan
liittyvän oman yrityksen perustaminen ja koululaitoksen jättäminen muiden
huoleksi.
Eipä silti, opetustaidoista on ollut iloa, sillä joissakin
vaiheissa koulutustoiminta on ollut merkittävä osa yrityksessämme. Vielä kun
yhdistämme tähän kielten opiskeluharrastuksen voi vain todeta valistaneensa
ihmisiä niin Suomen länsi- kuin itäpuolellakin ja ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.
Tietysti viljely ja siihen liittyvät asiat ovat kaiken aikaa olleet runkona
toiminnalle.
En tiedä onko tämä mikään unelma-ammatti, mutta hiton
mielenkiintoinen kun sitä nyt yli seitsenkymppisenä katselee. Raskasta ja väliin
epävarmaakin se on ollut, mutta tuon epävarmuus – sanan korvaan mielelläni
haasteellisuus – sanalla.
Yön nukuttuani mietin vieläkin olenko unelma-ammatissa,
mutta parempaakaan en tiedä. Tässä on ollut riittävästi itsenäisyyttä, vaikka
ainahan yrittäjä on asiakkaistaan riippuvainen. Toisaalta – asiakkaansakin voi
valita eli on tavannut paljon hienoja ihmisiä, jotka asennoituvat elämään
samoin. Mikä parasta – kahta samanlaista päivää ei ole ollut. Vaimoni Marja on
tietysti omalta osaltaan ollut potkimassa liikkeelle ja tukemassa ja
ylläpitämässä vauhtia.
Onko tämä unelma-ammatti ? Jokainen kai löytää omansa, kun
on valmis ottamaan riskejä ja pettymyksiäkin. Näitä viimeksi mainittuja riittää
joka päivälle, mutta onnistumisia ja niiden antamaa voimaa riittää myös joka
päivälle. Se on vain opittava löytämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti